50 vuotta sitten, 28.6.1969, newyorkilaisbaari Stonewall Innissä tapahtui.

Homoseksuaalien, trans-ihmisten, drag queenien ja seksityöläisten kantapaikka ratsattiin - jälleen kerran. Asiakaskunta oli jo tottunut juoksemaan virkavaltaa pakoon, olihan homoseksuaalisuus tuohon aikaan vielä rikos.

Tällä kertaa kuitenkin paikallaolijat päättivät tehdä toisin ja taistella oman turvasatamansa ja ennen kaikkea omien oikeuksiensa puolesta. Kun baari ei tyhjentynyt poliisien kehotuksesta, puhkesi mellakka.

Monta päivää kestänyt kahakointi johti siihen, että nykyään kesäkuu tunnetaan ympäri maailmaa pride-kuukautena eli aikana, jolloin juhlistetaan omaa seksuaalisuutta ja mahdollisuutta olla oma itsensä. Pride-kuukauden näkyvimpiä tapahtumia ovat pride-kulkueet, joissa sateenkaariliput heiluvat ja ihmisluonnon monimuotoisuus saa näkyä ja kuulua.

Tasa-arvo on ihmisarvoa


Mietit ehkä, miksi ihmeessä tästä puhutaan Salesforcen blogissa.

Meille kytkös on kirkas, koska yksi Salesforcen tärkeimpiä arvoja on tasa-arvo. Haluamme omalta osaltamme olla luomassa maailmaa, jossa jokainen voi olla oma itsensä - oli housuissa sitten millaista välineistöä tahansa.

Vaikka meillä kaikki ovat tasa-arvoisia rodusta, kansallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta, ei tasa-arvo aina ole itsestäänselvyys. Usein unohdamme, että jopa Suomessa, jossa tasa-arvo isossa kuvassa on jo aika hyvällä mallilla, on vielä petrattavaa.
 




Tiesitkö #muuten, että maskottimme Astro on ei-binäärinen eli se ei ole selkeästi mies tai nainen?
Astro onkin sekoitus molempia, muunsukupuolinen tai sukupuoleton.
 

Salesforce on tarttunut mm. palkkatasa-arvoasiaan ja tekee aktiivisesti töitä sen eteen. Meillä kaikki samaa työtä tekevät saavat samaa palkkaa ja palkkoja tarkistetaan säännöllisesti.

Haluamme, että maailma on monin tavoin parempi paikka, ja siksi meidän pitää myös toimia ajatustemme (ja Salesforcen perustajan ja toimitusjohtajan Marc Benioffin ajatusten) mukaisesti.

Tasa-arvoinen työyhteisö on yksi tapa tehdä maailmasta parempi. Muita ovat esimerkiksi hyväntekeväisyystyö ja ilmaisen koulutuksen tarjoaminen kaikille halukkaille.
 

LUE MYÖS ► Yhteisöllisyys on osa Salesforcea
 

Miksi yritys mekastaa tasa-arvosta?


Joku saattaa ihmetellä, miksi yritys haluaa näin vahvasti julistaa jotain aatetta.

Yksi syy on se, että yritys koostuu aina ihmisistä. Ei ole yritystä ilman ihmisiä. Ja ihmisyys on monipuolisuutta, erilaisuutta ja hajontaa. Ei ole kahta tismalleen samanlaista ihmistä, ja meistä jokainen tuo liiketoimintaan omat vahvuutensa: yksi taitaa numerot ja luvut, toinen pärjää niiden vaikeimpienkin asiakkaiden kanssa, kolmas puolestaan osaa visioida ja johdattaa joukkoa huikeisiin tuloksiin.

Ja juuri tuo erilaisuus on rikkautta ja tekee meistä jokaisesta yhtä arvokkaan ihmisen.

Toinen syy on se, että haluamme pitää myös vähemmistöjen puolta. Salesforcella työskentelee maailmanlaajuisesti kymmeniätuhansia ihmisiä, joten jo omaan porukkaan mahtuu monia tuhansia eri vähemmistöjen edustajia. Jotta yritys voi olla paras mahdollinen työpaikka ja houkutella parhaita osaajia, tulee sen osoittaa arvonsa myös käytännössä.


LUE MYÖS ► Poro-pop-upeja ja avoimuutta kohdata erilaisuutta - näin saamelaisuus näkyy työyhteisössä


Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että yrityksillä on valtaa. Yritykset luovat työpaikkoja ja tuovat verorahaa. Siksi niiden mielipiteillä on väliä. Etenkin, jos niiden johto ja työntekijät puhuvat jonkin aatteen puolesta.

Hyvä esimerkki mielipiteen ääneen sanomisesta oli, kun Salesforce siirrätti työntekijänsä pois Indianasta, jotta he eivät joutuisi kohtaamaan seksuaalivähemmistöihin kohdistamaa syrjintää. Samalla yritys kieltäytyi lähettämästä työntekijöitään ja asiakkaitaan osavaltioon.

Tämän kaiken lisäksi yrityksiltä odotetaan yhä enemmän merkityksellisyyttä ja arvojen tunnustamista. Kenellekään tuskin enää tulee yllätyksenä, että asiakkaat haluavat ostaa yrityksiltä, jotka toimivat vastuullisesti ja ottavat kantaa myös eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin.
 

LUE MYÖS ► #SalesforceOhana - Neljän ainesosan resepti parempaan työelämään
 

Tule mukaan tunnustamaan kaikkia sateenkaaren värejä! 🌈


Siksi tasa-arvosta pitää puhua. Ja kun pelkkä puhe ei riitä, pitää huutaa! Vasta silloin huonokuuloisimmatkin kuulevat ja saattavat vastaanottaa viestin. Ja tätä on varten meillä on pride, ylpeys.

Jotta jokainen meistä voisi olla ylpeä itsestään juuri sellaisena kuin on. Edes yhtenä päivänä vuodessa.

Salesforcella on ilo toimia ensimmäistä kertaa virallisena Helsinki Pride -kumppanina.

Kutsumme kaikki ekosysteemimme jäsenet mukaan juhlistamaan pride-viikkoa sekä kulkemaan kulkueessa lauantaina 29.6.2019. Ei ole väliä, oletko mies, nainen vai jotain siltä väliltä, sinulle on tilaa ja olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.

Nähdään ja ollaan ylpeitä itsestämme!


LUE MYÖS:

Salesforcen kulttuuri on isompi kuin itse yritys

Kas kaksikymmenvuotiaana on Salesforce parhaimmillaan 🍰 🎉

Tervetuloa Salesforcelle! 💙 Millainen on Salesforcen rekrytointi- ja perehdytysprosessi? ☁️

V2MOM on salesforcelaisten sisäinen kartta ja kompassi 🗺️

Trailblazer on uranuurtaja mustassa hupparissa 🌟