#ÄLYRADIO on suomenkielinen podcast-sarjamme, jossa otetaan selvää siitä, kuinka uusin teknologia on valjastettu käyttöön suomalaisissa yrityksissä, sekä millaista osaamista tämän päivän (ja tulevaisuuden) bisnesmaailmassa tarvitaan. 

Kun ensimmäinen Slush järjestettiin vuonna 2008 Korjaamolla, ei kukaan arvannut, miten iso ja Suomea muovaava ilmiö siitä tulisi. 

Ensimmäiseen Slushiin osallistui myös Älyradion juontaja, Salesforcen maajohtaja Sami Lampinen, joka kutsui Slushin toimitusjohtajan Miika Huttusen juttelemaan kasvusta, koronavuodesta, suomalaisista startupeista ja isosti ajattelemisesta. 
 


Huttusen ura Slushin toimitusjohtajana alkoi rytinällä. Hänet nimettiin pestiinsä tammikuun alussa, kun korona ei ollut vielä rantautunut Eurooppaan. Maaliskuussa hän joutui päättämään koko Slushin perumisesta ensimmäistä kertaa koko tapahtuman historiassa. 

”Olimme tilanteessa, jossa yhtiön liikevaihdosta oli poissa 95 prosenttia. Jouduimme pitämään YT-neuvottelut, ja huhtikuussa istuimme pienellä porukalla Google Hangoutsissa ja kävimme läpi satoja ideoita. Lähdimme rakentamaan kuratoitua yhteisöä yritysten perustajille ja sijoittajille. Tuomme heidät yhteen alustalle, jota kuratoimme. Näin pystymme tuottamaan molemmille arvoa ja yhdistämään ihmisiä. Unelma oli, että nämä ihmiset löytävät toisensa myös ilman meitä”, Huttunen jatkaa. 

Huttusella on ainutlaatuinen näköalapaikka startupien ja sijoittajien maailmaan. Yksi iso muutos on, että erilaiset avoimet rajapinnat ovat mahdollistaneet maailmanluokan palveluiden rakentamisen nopeammin, kun kaikkea ei tarvitse tehdä itse. 

”Jos mietimme vaikka Uberia tai Woltia, niin siellä on useita avoimia rajapintoja käytössä esimerkiksi kartta- ja maksupalveluihin. Yhä vähemmän rakennetaan pohjalta asti. Omia serveriräkkejä ei enää tehdä”, Huttunen sanoo.

Se mahdollistaa nopeamman kehityksen, paremmat päätökset ja nopeamman markkinoillepääsyn. Myös Salesforcen asiakkaista yhä useampi rakentaa ketterästi avoimien rajapintojen avulla tarvitsemansa kokonaisuuden. 
 

KATSO MYÖS ► Salesforce Live: Suomen jakso IT:stä ja digitransformaatiosta. Jaksossa on inspiroivat puheenvuorot Koneelta, Ponsselta ja Nokialta. 
 

Huippuosaajat Suomeen ja Helsinkiin


Koronapandemia, poliittinen epävakaus ja ympäristöongelmat ovat saaneet monet huippuammattilaiset pohtimaan asuinpaikkaansa. Tänä vuonna moni yritys on myös päättänyt, että työtä voi tehdä monesta eri paikasta.

Slushin Huttunen uskoo, että Suomi on yhä houkuttelevampi paikka osaajille. Suomeen heitä houkuttelee tällä myös muun muassa Helsinki Business Hub, joka tarjoaa mahdollisuutta kokeilla asumista Suomessa. 

”Kyse on loppupeleissä siitä, miten paljon uskallamme nostaa esiin vahvuuksia ja kuinka aktiivisesti me teemme töitä sen eteen”, hän sanoo.

Esimerkeiksi vahvuuksista Huttunen nostaa muun muassa kohtuullisen hintatason verrattuna San Franciscoon, turvallisuuden ja työkulttuurin. Huttunen uskoo, että Suomella on annettavaa esimerkiksi senioritason osaajille. 

”Moni amerikkalainen ihailee sitä, että täällä ei kulmakarvat nouse, jos vaikka neljältä pitää hakea lapsi päiväkodista. Se on ihan normaali juttu”, Huttunen sanoo. 

Slushilla on ollut valtava rooli siinä, miten houkutteleva maa Suomi huippuosaajille on. Ilman startup-ekosysteemiä ei Suomessa olisi myöskään työpaikkoja, jotka kiinnostavat kansainvälisiä teknologian ja bisneksen huippulahjakkuuksia.
 

 

#Älyradio-podcastia voit kuunnella SpotifyssaSuplassaApple PodcastissaGoogle PodcastissaPodbeanissa sekä YouTubessa!