Meri Korhonen piirtää joka päivä kynänjälkensä yritysten kasvutarinoihin. Director, Professional Services -roolissaan hän saa voimaa laajasta verkostostaan sekä värikkäistä asiakaskohtaamisista. Mikä Salesforcen työkulttuurissa vetää kokenutta asiantuntijaa puoleensa vuodesta toiseen?

Ensin nopea aikahyppy vuoteen 2012: Suunnittelin silloin digitaalisia palveluja, ja Salesforcen tuotteet olivat tulleet tutuiksi. Kun vähitellen tutustuin myös ihmisiin teknologian takana, brändi alkoi todella puhutella minua. Kulttuurissa oli jotain erityistä, joka jäi mieleen – mutta mitä? Siitä halusin ottaa selvää. 🧐

 

Kehittämistyötä ja huippuyrityksiä kotikulmilta


Niin aloitin Salesforce-urani, joka on kulkenut projektikonsultista advisor-roolin kautta yhä vastuullisempiin tehtäviin. Nykyisessä roolissani katson kokonaisuuksia uusin silmin: tiiminjohtajan ja liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Tykkään siitä todella paljon! 

Myös asiakastyössä on säilynyt tuttu hehku. Innostun ihmisistä ja tuon yhteiseen pöytään hyväksi havaittuja käytäntöjä, kun kartoitamme lähtötilannetta ja suunnittelemme transformaatiohankkeita. 

Kuten varmasti tiedät, olemme todella kansainvälinen firma. Samalla olemme lähellä paikallisia huippuyrityksiä, mukana rakentamassa suomalaisia menestystarinoita. Se on ehdottomasti yksi tämän työn suola.

 

LUE MYÖS ► Salesforce on työpaikka, jossa arvoja eletään todeksi – liity mukaan kasvutarinaan

 

Kannustamisen kulttuuri vauhdittaa uralla etenemistä


Ajattelen, että kaksi myötätuulen puhuria on puskenut minua yhtä aikaa kohti uusia ura-askeleita:

  1. Olen itse aina proaktiivisesti katsonut, mitä siirtoja voisin tehdä seuraavaksi. En ole jäänyt uteliaisuuteni kanssa yksin, sillä kannustava meininki läpäisee meillä koko organisaation. Salesforcella halutaan, että työntekijät pääsevät kehittymään ja kasvamaan. Sitä varten jokainen laatii henkilökohtaisen kehityssuunnitelman.

  2. Salesforce on kasvanut hurjan nopeasti. Kasvu tuo näkyviin koko ajan lisää mahdollisuuksia. Repertuaariin tulee tehtäviä, joita aiemmin ei ollut olemassakaan. Näin kävi esimerkiksi omalla kohdallani advisor-roolin kanssa. Tarjolla on runsaasti koulutusta, kuten mentorointia, valmennusta, ulkoisia kursseja ja eri rooleille räätälöityjä koulutuspolkuja. Vinkkejä oman suunnan pohtimiseen saa matalalla kynnyksellä vaikka työkavereilta. 

 

Lähes kaikki on muuttunut – paitsi se tärkein


CRM, myynti, markkinointi: näitä lokeroita viilasimme ojennukseen, kun aloitin Salesforcella. Kun nyt pohdin suurimpia muutoksia viime vuosikymmenen aikana, huomaan, miten tärkeäksi kokonaisuuden näkeminen on tullut. 

Meidän asiakkaamme ovat nostaneet omien asiakkaidensa tarpeet valokeilaan. Mitä kohtaamispisteitä ostopolulla on? Minkälainen muutoshanke tarvitaan, jotta odotuksiin voi vastata parhaiten? Miten datan kerääminen ja ennen kaikkea sen hyödyntäminen auttaa asiakkaan palvelemisessa? 

Me Salesforcella olemme käärineet hihat tehdäksemme ideoista totta. Uusia ratkaisualueita, uusia tuotteita, lisää automaatiota ja tekoälyä, valtava kirjo uusia työn tekemisen tapoja… Lähes kaikki on mullistunut, eikä työympäristöni tosiaankaan ole pysynyt samana vuodesta toiseen! On oltava utelias, hereillä ja valmiina muuntautumaan.

Toisaalta ytimessä on jotakin pysyvää, nimittäin keskeiset arvomme Trust, Customer Success, Innovation ja Equality. Ne näkyvät kaikessa, vaikka maailma ympärillä kiihdyttää nopeisiin muutoskurveihin. 

 

Hyvän tekeminen antaa uusia kulmia (työ)elämään


Salesforcen 1-1-1-periaate on yksi tapa viedä juhlavat arvot käytäntöön. Meillä jokainen käyttää siis prosentin työajastaan valitsemiinsa hyväntekeväisyyshankkeisiin. Se voi tarkoittaa ammatillisen osaamisen antamista kolmannen sektorin järjestölle tai sitten jotakin ihan muuta.

Nyt syksyllä olimme porukalla keräämässä roskia meren rannasta. Siinä sai tutustua työkavereihinsa kokonaan uudessa ympäristössä ja pääsi kantamaan kortensa kekoon yhteisen hyvän eteen. Nämä hetket antavat perspektiiviä siihen, mikä elämässä on tärkeää.

 

LUE MYÖS ► Joutomaa sitoo nyt hiiltä: Salesforce ja Puuni istuttivat metsää Lempäälässä 🌱

 

Maantiede ei rajoita, kun kulttuuri on avoin


Olemme osa kansainvälistä Trailblazereiden yhteisöä. Mitä se tarkoittaa oman työni kannalta? Ennen kaikkea olen saanut verkoston upeita ihmisiä. Ulottuvillani on myös valtava määrä osaamista.

Tieto liikkuu, kun teemme rajat ylittäviä kehityshankkeita. Lisäksi työntekijöiden välinen viestintäkulttuuri on meillä niin välitön, että uusia ihmisiä voi löytää yksinkertaisesti vaikkapa Slackista. Siellä on eri toimialoihin, tuotteisiin ja ratkaisuihin liittyviä kanavia, joista tietoa ja kontakteja voi hakea matalalla kynnyksellä.

Mitä siis olen oppinut siitä Salesforcen (julkisesta) salaisuudesta, jota aluksi pohdin? Arvot, kulttuuri ja ihmiset: ei yhtä ilman toista ja kolmatta. Niistä muodostuu tapa tehdä töitä yhdessä, olla työkavereina. Ja siitä kaikesta muodostuu Se Juttu, joka erottaa tämän työpaikan muista.

 

🌟 Haluaisitko mun työkaveriksi? Katso Salesforcen avoimet työpaikat uraportaalistamme! 🌟

LUE MYÖS:

► Voittajatiimi yhdistää erilaiset taustat – Mitä diversiteetti tarkoittaa?

Trailblazer-naiset kertovat: Haastavina aikoina tehtiin myös saavutuksia ja koettiin onnistumisia

Älyradio-podcastin uusimmat jaksot

Sanotaan, että Salesforcella eletään arvojen mukaan – mutta mitä tämä tarkoittaa käytännössä?